Vauva käveli eilen!

Kirjoitin vuosi sitten, millaista oli tulla isovanhemmaksi. Tänään sylissäni pörrää iloinen takiainen, hampaita narskutteleva vekkuli, joka yrittää pysyä pystyssä, mutta tarvitsee vielä tiukan otteen sormesta päästäkseen haluamaansa suuntaan.

Hänen pienet varpaansa liimaantuvat lattiaan kuin imukupit, jos aion johdattaa pois halutusta suunnasta. Puuro voi mennä reippaasti nälkäiseen vatsaan tai pärskähtää takaisin syöttäjän kasvoille.

Mustikat ovat herkkua, maalia, lentäviä kuulia ja iloisia väriläikkiä lattialla ja vaatteissa. Vaari saa liuottaa lapsiperheen pikaliimaa, kaurapuuroa syöttötuolin lisäksi muutamasta seinäpinnasta.

Olen rakastuneempi kuin koskaan. Rakkaus, jota lapsenlapsi herättää, on toisenlaista kuin omien lasten herättämä rakkaus. Se on iloa, se on voimaa, se on yhteyttä ja yhteistä naurua ilman vaatimuksia, kiirettä ja huolta. Siihen ei liity väsyä tai turhautumista. Kun lapsi ojentaa kätensä ja valitsee sylini tai asettaa päänsä olalleni ja hengittää syvään tai kun hän ilakoi yhteisestä hassusta jutusta, minulla ei ole kiire mihinkään. Lapsen vilkutus sulattaa sydämen ja herättää ikävän ennen kuin hän edes lähtee.

Isovanhemman ja lapsenlapsen yhteys on jotakin hyvin erilaista kuin vanhemman ja lapsen yhteys. Kaikilla ei ole mahdollisuutta luoda läheisiä suhteita. Välissä voivat olla pitkät etäisyydet, erimielisyydet, sukupolvien kuilut, työkiireet, terveyspulmat ja monet muut esteet. Kaikilla ei edes ole isovanhempia. Täti, kummi, naapuri, iso sisarus tai vaikka seurakunnan PikkuHelppi voi kuitenkin olla apusyli.

Lapsen vanhempia ei kukaan pysty korvaamaan, mutta pieni hengähdystauko voi olla heillekin iso apu. Oma aika suihkussa, vessarauha, kävelylenkki, lämmin ruoka, loppuun juotu kahvi ja hetki puolison kanssa! Ne kaikki ovat edelleen olemassa! Niitä todellakin tarvitaan.

Minulle on ollut kunnia saada mahdollistaa joitain vanhempien omia hetkiä. Ne ovat antaneet itselleni arvokkaan suhteen pieneen ihmiseen. Niiden aikana tuosta pienestä tuholaisesta on tullut aivan erityinen sydänkäpynen ja takana on vasta yksi yhteinen vuosi.

Edessä on ensimmäinen äitienpäivä mummukkana ja toivottavasti paljon yhteisiä retkiä jatkossakin.

Sirpa Ilkka-Ahola

Pari- ja perhepsykoterapeutti

VauvaSuomi ry:n hallituksen jäsen