VauvaSuomi ry

Kohdatut vauvat elävät pidempään

Varhainen kiintymys ja yhteisöllisyyden kokemus ratkaisevat

Vuorovaikutus muovaa aivoja

 

 
IMG2-6627.jpg

Mitä ja miksi
 

 

VauvaSuomi ry:n tavoitteena on Suomi, joka iloitsee vauvoista, jossa jokainen edistää vauvojen ja perheiden lapsilähtöisen elämän toteutumista
VauvaSuomi on palvelu, joka tuo yhteen vauvat ja aikuiset sekä kaikki ikäryhmät.


VauvaSuomi on pro vauva-liike, joka toimii vauvojen yhteiskunnallisesti vaikuttavana etujärjestönä ja tuo esille vauvan oman äänen.


VauvaSuomi edistää hyvien kiintymyssuhteiden vaalimista perheissä.

vauvasuomi_leikkipalikat_CMYK_kuosi5b.png

JUHLITTIIN VAUVAA VAUVAN PÄIVÄNÄ 29.9.2017

VauvaSuomi haluaa nostaa vauvat esille. Aloitimme juhlistamalla kaikkia vauvoja Vauvan päivänä 29.9.2017. Vauvan päivää haluamme viettää joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina. Silloin toivomme, että perheissä, työpaikoilla, palveluissa ja koko valtakunnassa kiinnitetään huomio vauvoihin – tulevaisuuteemme. Juhlimisen muodot ovat yhtä yksilöllisiä kuin vauvat ja perheetkin.

Vauvojen lumosta nauttiminen kuuluu kaikille. Tee sinäkin osasi ja tule mukaan! Vietä sinäkin vauvasi kanssa Vauvan päivää syyskuun viimeisenä perjantaina 28.9.2018.

Järjestä tapahtuma tai juhlista päivää kotonasi tai työpaikallasi, puistossa tai kahvilassa! Lähetä tapahtumasta kuvia ja tekstiä! VauvaSuomi haastaa kaikki halukkaat kilpailuun parhaan Vauvan päivä- idean toteuttamiseksi. Voit myös jättää toivomuksia tai haasteita päättäjille.

Vauvan päivä perjantai 29.9. huipentui Musiikkitalon ja Kansalaistorin perhetapahtumaan klo 11.30-16.30. Tapahtuma oli suunnattu 0-3-vuotiaille vauvoille, masuvauvoille ja heidän perheilleen. Tapahtumassa oli näytteilleasettajatori, lavaohjelmaa, asiantuntijapuheenvuoroja sekä esimerkiksi hevosajelua pihalla. Tapahtumaan oli vapaa pääsy.

Vähin, mitä voit Vauvan päivänä tehdä, on tervehtiä vastaantulevia vauvoja iloisesti.

Annetaan sinä päivänä itsellemme ja vauvoille yhteisöllinen kohtaamisen kokemus!

Screen Shot 2017-09-29 at 13.47.47.png
VP_Printtipohja.jpg
 

VAUVASUOMEN TOIMINTASIVUT VERKOSSA RAKENTUVAT VUODEN 2017 aikana

Tervetuloa uudelleen sivuille!

 

I72B0553baby.png

Tummia pilviä...

Perheisiin kohdistuu nykypäivänä monenlaista kuormitusta. Perheet ovat pienentyneet ja lähiverkoston tuki vähentynyt. Vauva-ajan avioerot ovat yleistyneet, yksinhuoltajien ja uusperheiden määrä on kasvanut. Syntyvyys laskee. Palveluresurssien niukkeneminen heijastuu vuorovaikutuksen heikkenemiseen palveluissa ja kodeissa. Helsingissä neuvolan terveydenhoitajat keräsivät VauvaSuomelle vauvaperheiden huolenaiheita:

  • vanhemmuuteen asetetaan kovia suorituspaineita, silti vanhemmilla ei aina ole tietoa vauvan kehityksestä tai taitoja tulkita vauvan viestejä
  • osalle vanhemmista vauvasta iloitseminen on vaikeaa - vauvasta aiheutuu jatkuvaa huolta tai vaivaa, uupumista ja unen puutetta
  • osalla työttömyys tai epävarmuus työelämässä lisää köyhyyttä tai henkistä kuormitusta
  • somen ja digipalvelujen lisääntynyt kulutus vievät vanhempien huomiota ja aikaa vähentäen aitoa läsnäoloa
  • isovanhemmat olisivat entistä tärkeämpiä vanhempien tukena, mutta monet asuvat kaukana tai jatkavat vielä uraansa
  • vanhemman kokema voimakas stressi vaikeuttaa kiintymyssuhteen ylläpitämistä lapseen
  • vanhemmaksi tulo herkistää vanhempia – tuen puutteessa se lisää riskiä masennukseen, pelkoihin ja mielenterveyden ongelmiin, joissa vauva on myös läsnä
  • vanhempien on vaikea antaa itselleen lupa tuntea negatiivisiakin tunteita
  • avun pyytäminen lähiyhteisöltä koetaan hankalana suomalaisessa, yksin pärjäämistä korostavassa kulttuurissa

... ja PÄIVÄNpaistettA

  • suomalaiset vauvat voivat yleisesti ottaen hyvin ja osa oikein hyvin. Tehdään yhdessä Suomesta vauvoille mallimaa!

  • suomessa on pitkä äitiysvapaa ja isyysvapaan kasvattamiseen pyritään

  • vauvaperheiden olosuhteita parantamalla ja vuorovaikutusta tukemalla lisätään koko yhteiskunnan hyvinvointia – se on sijoittamista kestävään tulevaisuuteen!

  • asiantuntijat ovat kehittäneet konkreettisia, toimivia työskentelymalleja joilla voidaan korjata myös ylisukupolvisia traumoja ja haitallisia uskomuksia

  • nykytutkimus korostaa ilon ja leikin merkitystä neurobiologialle, perusluottamukselle ja tunnetaitojen kehittymiselle

  • ensimmäisen ikävuoden aikana aivojen kehitys on perustavanlaatuista

  • hyvä vauva-aika voi antaa vanhemmille iloa, ylpeyttä ja voimavaroja


 

YHTEISTYÖSSÄ

"Kaiken alku"

— VauvaSuomi ry

kengat1.jpg